ISTANBUL Turkin suurimmalla lentokentällä Istanbulissa törmää auttamatta useisiin ihmisiin, joiden pää on kääritty sideharsoon. He ovat teettäneet Turkissa hiustensiirron ja ovat palaamassa kotiin tavallisten lomamatkalaisten joukossa.
Maan suurin lentoyhtiö Turkish Airlines on saanut tästä syystä lempinimen Turkish Hairlines, eli turkkilaiset hiusrajat.
Turkkiin saapui vuonna 2022 jopa yli 1,4 miljoonaa turistia kohentamaan ulkonäköään. Istanbulin vilkkailla kaduilla ei voi olla huomaamatta erilaisia kauneusoperaatioita tarjoavien klinikoiden suurta määrää.
Kyse on isosta bisneksestä: terveydenhuollon alan liikevaihto oli Turkissa vuonna 2022 noin 1,85 miljoonaa euroa.
Ihmisiä houkuttelevat halvat hinnat ja moneen muuhun edullisen hintatason maahan verrattuna korkea lääketieteellinen osaaminen. Turkkiin on myös helppo matkustaa, sillä länsimaiset turistit eivät yleensä tarvitse viisumia.
Maailmalla on kuitenkin uutisoitu pieleen menneistä leikkauksista, joissa potilaita on jopa kuollut.
Yle uutisoi maaliskuun lopulla suomalaisesta naisesta, jolle tehtiin Turkissa rintojen pienennysleikkauksen sijaan vahingossa vatsalaukun pienennys. Nainen päätyi lopulta teho-osastolle Suomessa ja hän melkein menetti henkensä.
Uskaltaako Turkkiin lähteä kauneusleikkaukseen ja mitä pitää ottaa huomioon, jos lähtee?
Ulkomaalaisen voi olla vaikea löytää luotettavaa klinikkaaTaner Haskanin pyörittämä matkailutoimisto Starwise keskittyy kauneusleikkausturismiin. Haskan on toiminut alalla jo 15 vuotta ja hän tekee yhteistyötä saman rakennuksen yläkerrassa sijaitsevan Özge Ergünin klinikan kanssa.
Haskan neuvoo kauneusoperaatioista kiinnostuneita matkustamaan maahan kertaalleen ennen kuin varaa leikkauksen sekä tarkistamaan klinikat ja lääkärit, jotka on löytänyt netistä.
- Minun neuvoni on, että kävisi ilmaisessa konsultaatiossa sellaisten lääkäreiden luona, joilla on kansainväliset sertifikaatit. Nämä ovat perusasioita, hän sanoo.
Ergünin seinällä komeilee sertifikaatti toisensa perään.
Suomessa opiskellut ja HUSin erikoislääkärinä työskentelevä turkkilainen Mine Eray kertoo, että isossa maassa on paljon eritasoisia sairaaloita. Hän kehottaa etsimään ainakin 20 vuotta suurissa kaupungeissa toimineita isoja yksiköitä.
- Turkissa on Suomen tasoisia yliopistollisia sairaaloita, mutta ympäri maata on pieniä klinikoita. En osaa sanoa, miten hyvin viranomaiset valvovat niitä.
Turkkilaisille klinikoiden ja sairaaloiden luotettavuuden tarkistaminen on Erayn mukaan helppoa paikallisten kontaktien avulla. Ulkomaalaisille ei, varsinkaan, jos he eivät puhu turkin kieltä. Eray ei myöskään luottaisi pelkkiin sertifikaatteihin.
- Kuka todistaa, että luvat ovat aitoja, hän kysyy.
Haskan tunnistaa ongelman. Hän sanoo, että Turkissa toimii myös paljon sellaisia klinikoita, joista maan terveysministeriö ei tiedä mitään.
- Ne mainostavat toimintaansa netissä ja ulkomailla, joten ne eivät jää viranomaisten haaviin.
Monet löytävät klinikat sosiaalisesta mediastaSosiaalisen median merkitys on suuri Turkissa toimiville klinikoille.
Kaliforniasta Istanbuliin saapunut Taimoor Nooristani löysi hammasklinikan videopalvelu Youtubesta.
Nooristanille riitti se, että tunnettu afganistanilainen tubettaja oli suositellut Istanbulissa toimivaa Noorzad-hammasklinikkaa. Hän ei edes harkinnut muita vaihtoehtoja.
- Toki googletin klinikan ja juttelin muutaman tuttuni kanssa, jotka olivat käyneet täällä. Sen jälkeen juttelin klinikan koordinaattorin kanssa, hän sanoo.
Nooristani teetätti itselleen koko suun täydeltä hammasimplantteja. Operaatio olisi maksanut yli puolet enemmän Yhdysvalloissa, lennot mukaan lukien.
Turkkiin tulo siis kannatti, ainakin taloudellisesti.
- Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin, mutta tarkan arvostelun voin sanoa, kunhan olen saanut kaikki hampaat taas suuhuni, Nooristani hymähtää.
Suosituimpien operaatioiden joukossa ovatkin juuri implantit ja niin kutsuttu Hollywood-hymy, eli hammaslaminaatit, kertoo Noorzad-klinikan omistaja, hammaslääkäri Wahid Noorzad.
Hänen klinikallaan on Turkin lääkäriyhdistyksen Türk Tabipleri Birliğin lupa toimia.
Suurin osa Noorzadin potilaista on lännessä asuvia afganistanilaisia, jotka ovat löytäneet klinikan tuttujensa kautta.
- Heillä on ollut hyvä kokemus ja he suosittelevat klinikkaani eteenpäin, hammaslääkäri sanoo.
Noorzad on tottunut siihen, että potilaat ovat epäluuloisia. Häneltä kysytään säännöllisesti operaatioissa käytettävistä materiaaleista ja jopa laboratorioista, joiden kanssa klinikka tekee yhteistyötä.
- Valitettavasti täällä on myös huonoja klinikoita. Kaikkiin ei pidä luottaa.
Wahid Noorzadin hammasklinikalla on turkkilaisen lääkäriyhdistyksen lupa toimia. Leikkausten jälkeiset komplikaatiot ovat suuri riskiJoskus jälkihoito on ollut Turkissa puutteellista. Ylen uutisoimassa tapauksessa suomalaisnaiselle ei haluttu tehdä leikkausta, sillä hänen matka-aikansa oli liian lyhyt toipumiseen. Lopulta yksi klinikka suostui, huonoin lopputuloksin.
Suomessa työskentelevä Eray ei välttämättä suosittelisi ylipäätään ulkomaille lähtemistä riskien takia.
- Jos tulee komplikaatioita, kuka on siitä vastuussa? hän kysyy.
On myös tavallista, että ihmiset päätyvät ottamaan lisää hoitoja jo maahan saavuttuaan, ilman perusteellista suunnittelua.
Noorzadin klinikan yläkerrassa toimii kauneushoitola, jonne monet hammaspotilaista päätyvät samalla reissulla.
Jos potilaat haluavat esimerkiksi hiustensiirtoja tai monimutkaisempia plastiikkakirurgiaa vaativia operaatioita, heidät lähetetään yhteistyöklinikoille.
- Teemme täällä kirurgisten operaatioiden alkukonsultaatiot ja lopputarkastukset. Sen lisäksi teemme vain ei-kirurgisia toimenpiteitä, kuten laseria, botoxia ja täytepistoksia, hoitolan omistaja Hasina Faiz sanoo.
Hän kertoo asiakkaiden usein haluavan teettää monta operaatiota samalla kertaa. Näin kuitenkin tehdään hänen mukaansa vain, jos matkustusajat antavat myöten.
Suurin osa potilaista viipyy Istanbulissa viikosta kahteen, riippuen operaatioiden vaatimasta toipumisajasta.
Faiz painottaa, että he tarkistavat aina potilaiden olevan täysin kunnossa, ennen kuin he lähtevät kotiin.
- Emme anna heille lupaa lentää, jos heillä on minkäänlaisia komplikaatioita.
Videoiden kuvaajat: Fayzullah Kahraman ja Ahmet Kirbiyik Editointi: Kari Nihti Mitä mieltä olet Turkin kauneushoitoturismista?