Suomesta lähti myöhään tiistai-iltana palautuslento Afganistanin Kabuliin. Lennolla oli kymmenen pakkopalautettavaa afgaania, joiden joukossa oli viisihenkinen perhe. Perheeseen kuului isä ja kaksi alaikäistä poikaa ja tytärtä. Perheellä oli jatkolento Heratiin.
Suomesta on palautettu Afganistaniin yhteensä 23 henkilöä sen jälkeen, kun Suomi allekirjoitti Afganistanin kanssa sopimuksen pakkopalautuksista viime lokakuussa.
Alun perin Afganistanin pakolaisministeriö kertoi saaneensa Suomesta tiedon, että palautettavia olisi yli neljäkymmentä. Lopulta määrä kuitenkin supistui huomattavasti.
"Joskus määrä pienenee sen jälkeen, kun Afganistan ja Suomi yhdessä käyvät läpi tapaukset", ministeriön tiedottaja Hafiz Ahmad Miakhel sanoo HS:lle.
Afganistan ei ota sopimuksen mukaan vastaan ilman huoltajia Suomeen saapuneita alaikäisiä, vakavasti sairaita tai perheitä, joista puuttuu perheen pää.
HS haastatteli Kabulin lentokentällä keskiviikkoaamuna kolmea Suomesta karkotettua afgaania. Heidät oli pantu pakkopalautuslennolle, koska he olivat saaneet Suomesta kielteisen oleskelulupapäätöksen ja koska he eivät olleet suostuneet poistumaan maasta vapaaehtoisesti.
NoorullahNoorullah, 29, saapuu ensimmäisten joukossa lennolta Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n paperit kourassa. Hän oli ehtinyt olla Suomessa jo kaksi vuotta, kunnes hänet tultiin hakemaan kotoaan Salosta noin viikko sitten vastaanottokeskukseen säilöön.
"Minä olin poliisin luona yhden viikon", hän kertoo sujuvalla suomen kielellä.
Palautuslennoilla on aina mukana poliiseja, eikä karkotettavia päästetä esimerkiksi yksin wc:hen.
"Minä sanoin heille, että haluan mennä yksin, mutta he sanoivat, 'ei, minun pitää katsoa sinua'", Noorullah kertoo.
Noorullah on kotoisin itäisestä Laghmanin provinssista, jota pidetään melko turvattomana. Alueella on pääosin Talebanin taistelijoita, mutta viime vuosina paikalliset ovat myös raportoineet Isisin saapuneen alueelle. Noorullahilla on suomalainen puoliso Mari.
"Isis on yrittänyt kotoa myöten houkutella häntä joukkoihin. Hänen isänsä on piilotellut häntä, Noorullah ei koskaan itse tullut ovelle. Viimeisenä oli sitten murtauduttu sisälle taloon", Mari sanoo.
Hän halusi esiintyä pelkällä etunimellään, kuten miehensäkin. Noorullah ja Mari menivät Suomessa islamilaisittain naimisiin, mutta liitto ei kuitenkaan ole lainvoimainen.
"Minulle sanottiin, että voin palata turvallisesti takaisin Afganistaniin", Noorullah sanoo.
Hänellä ei ole perhettä Kabulissa, eikä paikkaa minne mennä. Hän ei myöskään tiedä, missä hänen perheensä on tällä hetkellä.
"En ole saanut heihin yhteyttä sen jälkeen, kun saavuin Suomeen. He piileskelevät jossain."
Ali AghaAli Agha, 25, lähti Suomeen Iranista, jossa hän oli asunut lapsesta saakka pakolaisena. Hän ehti viettää melkein kaksi vuotta Raumalla, kunnes neljä poliisia tuli hakemaan hänet vastaanottokeskuksesta.
"Meille annettiin vain viisi minuuttia aikaa kerätä tavaramme ja lähteä", Agha kertoo. Hänellä ei ollut valitettavaa poliisien käytöksestä lentokoneessa.
Agha on alun perin kotoisin epävakaasta Sar-e-Pulin provinssista.
"Minulla ei ole ketään Afganistanissa", hän sanoo. "Olen täällä jonkun aikaa ja palaan sitten takaisin Iraniin."
Afgaanipakolaisten on vaikea saada henkilöllisyystodistusta Iranissa, jota ilman ei pääse laillisesti kouluun eikä töihin.
"Iranilaiset pitävät afgaanit tarkoituksella ruumiillisen työn tekijöinä hyödyttääkseen omaa talouttaan, eivätkä he ota ihmisoikeuksia ollenkaan huomioon", sanoo International Crisis Groupin analyytikko Timor Sharan.
Arab KhanViimeisenä lennolta saapuu Arab Khan, 25. Hän tärisee puhuessaan väsymyksestä ja pelosta. Khan haettiin jo lauantaina säilöön, josta hänet vietiin suoraan lentokentälle.
Khan asui puolitoista vuotta Lahdessa, kunnes hänet karkotettiin.
"Minua kohtaan on uhkia, se on sataprosenttisen varmaa", hän sanoo.
Hän on kotoisin Kapisasta, eikä hänellä ole sukulaisia tai ystäviä Kabulissa.
"Minulla on ongelma kotikaupungissani ja jos menen sinne, jotain tapahtuu varmasti", hän sanoo.
Khan ei halua tarkentaa, millaisesta ongelmasta on kyse. Khanin mukaan viranomaiset Suomessa sanoivat hänen voivan palata Kabuliin.
"Jos kerron pelostani, mitä hyötyä siitä on?"
Hän jatkaa lentokentältä matkaa IOM:n työntekijän kanssa järjestön vierastaloon.